Valaistussuositusten perusteena on tuottaa valaistus, joka on näkemiselle riittävä. Ihanteellisen näkötehokkuuden ja näkömukavuuden mahdollistaa määrän ja laadun suhteen optimaalinen, suositusten mukainen valaistus. Hyvää työskentely- eli näkemisvaloa tarvitaan mm. työpöydällä, keittiössä, kodinhoitohuoneessa, palvelutiskeillä ja hygieniatiloissa.
Tämä lähestymistapa ottaa enemmän huomioon tilan luonteen ja arkkitehtonisen hengen. Valaistavina kohteina ovat pystysuorat pinnat ja arkkitehtoniset yksityiskohdat, kun taas epäolennaiset kohteet jäävät vähemmälle huomiolle. Tällainen suunnittelu helpottaa tilan hahmottamista, koska valaistus korostaa näkemisen kannalta tärkeitä kohteita. Valaistus katsomiseen toteutetaan yleisvalaistuksen ja kohde- eli korostusvalaistuksen keinoin.
Valo voi itsessään olla katsomisen kohde, jos tilassa ei ole muita visuaalisesti merkittäviä, arkkitehtonisia yksityiskohtia. Tällöin voidaan käyttää esimerkiksi koristeellisia sisustusvalaisimia, värillisiä neonvaloputkia, valokuituja ja värivaloja. Talven pimeydessä piristävät kirkasvalolaitteetkin on tarkoitettu katsottaviksi. Myös valaistut opastetaulut ja valomainokset kuuluvat katsottavien valojen perheeseen. Valojen avulla voidaan helpottaa tilaan orientoitumista ja mahdollistaa näkövammaisen itsenäinen selviytyminen.
Valaistussuositukset
Oikeanlainen valaistus auttaa jokaista toimimaan niin julkisissa kuin yksityisissäkin tiloissa. Hyvän valaistuksen perusvaatimuksia ovat riittävä valaistusvoimakkuus, tehokas häikäisysuojaus, oikeat pintakirkkaus- eli luminanssisuhteet, valon oikea suuntaus ja sopivat valon väriominaisuudet. Laadukas valaistus palvelee sekä heikkonäköisiä että normaalisti näkeviä ihmisiä.
Näköhavainto perustuu ympäröivien pintojen luminanssien ja luminanssierojen havaitsemiseen. Luminanssit ja luminanssierot ovat riippuvaisia tarkasteltavien pintojen heijastuskyvyistä eli heijastussuhteista, ei niinkään pintaan kohdistuvasta valonmäärästä. Syksyisin tehokaskin ulkovalaistus näyttää riittämättömältä, mutta lumen tultua samat valaisimet vaikuttavat hyvinkin tehokkailta.
Innojok Oy - Sirrikuja 3 L 00940 Helsinki - Puh. 020 743 4200
- Fax 020 743 4201 - e-mail: innojok@innojok.fi - http://www.innojok.fi
Päivitetty: 31.1.10
Webmaster